Microsoftin selainrajoitukset herättivät kilpailuviranomaisten huomion

Microsoftin selainrajoitukset herättivät kilpailuviranomaisten huomion
Euroopan komission kilpailuviranomaiset aikovat seurata Microsoftin syksyllä odotetun Windows RT -käyttöjärjestelmän julkaisua tarkalla silmällä. Kilpailuviranomaisia huolettaa Microsoftin aiemmin julkaisema tieto, jonka perusteella käyttäjä ei käytännössä voi vaihtaa selainta ARM-pohjaisiin tablet-laitteisiin tarkoitetussa Windows-versiossa.

Microsoftin ilmoitus on saanut muut selainvalmistajat liikkeelle. Esimerkiksi Firefox-selainta kehittävän Mozilla-säätiön mukaan Microsoftin selainrajoitus rikkoo EU:n vuonna 2009 antamaa päätöstä, jonka perusteella Microsoft ei voi hyödyntää määräävää markkina-asemaansa oman selaimensa aseman pönkittämiseen. Myös Chrome-selainta kehittävä Google on ilmaissut vastalauseensa.

"EU komissio on tietoinen tilanteesta ja tulee valvomaan, että Microsoft noudattaa Komission vuonna 2009 antamaa päätöstä selaimista", Komission edustaja kommentoi. Tilannetta hankaloittaa kuitenkin se, että vanha päätös koskee nimenomaan PC-koneita ja on epäselvää lasketaanko tabletit kuuluvaksi päätöksen piiriin.




Käytännön tasolla Microsoftin asettamissa rajoituksissa on kyse pääsystä järjestelmän rajapintoihin. Microsoftin Internet Explorer pääsee käsiksi vanhaan Win32-rajapintaan, kun taas kilpailevat selaimet joutuvat tyytymään uuteen korkeamman tason WinRT-rajapintaan, jota käytetään Metro-sovelluksissa. Muiden selainten kehittäminen ei ole teknisesti estetty, mutta käytännössä niiden saaminen kilpailukykyiseksi IE:n kanssa on mahdotonta. Microsoft perustelee rajoituksia tietoturvasyillä.

Kirjoittaja: Teemu Laitila @ 19. toukokuuta, 2012 14:49
Tägit
Internet Internet Explorer Microsoft WinRT
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen
  • 13 kommenttia
  • superkick

    Microsoft tekee tässä ihan samaa mitä apple on tehnyt jo iät ja ajat. Onhan tuollainen rajoittaminen tietoturvan kannalta hyvä idea. Ei tässä ole mitään sellaista josta kannattaisi valittaa. Muut selainvalmistajat hakevat vain huomiota.

    19.5.2012 15:39 #1

  • mniskane

    @1 Olen aivan samaa mieltä. Kaiken lisäksi toi PC puolen päätös istuu aika huonosti tablet puolelle kun siellä MSFT ei todellakaan nauti määrävästä asemasta markkinoilla.

    19.5.2012 16:16 #2

  • jartar

    Quote:Microsoftin ilmoitus on saanut muut selainvalmistajat liikkeelle. Esimerkiksi Firefox-selainta kehittävän Mozilla-säätiön mukaan Microsoftin selainrajoitus rikkoo EU:n vuonna 2009 antamaa päätöstä, jonka perusteella Microsoft ei voi hyödyntää määräävää markkina-asemaansa oman selaimensa aseman pönkittämiseen. Myös Chrome-selainta kehittävä Google on ilmaissut vastalauseensa.
    Mulle samoja pillereitä, mitä nuo ovat syöneet. Ei kait kukaan selväjärkinen kehtaa väittää, että Microsoftilla on monopoli asema tablet puolella.


    Asus P8P67, i5 2500-K, Scythe Ninja 3, HD 6850, Fractal Design R3, Seasonic S12 II-520W, Logitech diNovo keyboard + g500 mouse.

    19.5.2012 16:19 #3

  • ArttuH5N1

    No, vaikka tässä tuntuu menevän tablet-markkinat ja "normaalit" käyttismarkkinat sekaisin, mielestäni tärkeintä on että EU seuraa tilannetta ja varmistaa, että mitään valta-asemaa ei käytetä väärin.

    19.5.2012 20:44 #4

  • SpurguZ (vahvistamaton)

    Mikki softan selaimella on määräävä asema windows KÄYTTIKSESSä eli vaikka kyseessä on tabletti...niin sama käyttis...

    19.5.2012 20:50 #5

  • readyEddy

    Microsoft sahaa omaa oksaansa. Kuka haluaa Windows kasin jos ei saa käyttää mieliselaintaan?

    19.5.2012 23:40 #6

  • Piipurkki

    Ihmeellinen asenne kyllä... 'Tehdään huono(mpi) selain ja estetään parempien käyttö'.
    Ainakin meikäläiselle tuo vapauden tunne ja varsinkin itse se vapaus on varsin tärkeä tekijä - oli se sitten torilla, ravintolassa, verkossa, käyttiksessä tai pelissä. Olisihan se mielenkiintoinen tori jos sinne sallittaisiin vain yhden firman koju.

    20.5.2012 03:55 #7

  • jartar

    Originally posted by SpurguZ: Mikki softan selaimella on määräävä asema windows KÄYTTIKSESSä eli vaikka kyseessä on tabletti...niin sama käyttis...
    Alkulauseessa ei mitään järkeä. Toisekseen windows sana ei tee käyttiksistä samoja. Jos olet eri mieltä niin voit kyllä yrittää asentaa Windows RT käyttiksen PC-koneeseen.
    Originally posted by Piipurkki: Ihmeellinen asenne kyllä... 'Tehdään huono(mpi) selain ja estetään parempien käyttö'.
    Ainakin meikäläiselle tuo vapauden tunne ja varsinkin itse se vapaus on varsin tärkeä tekijä - oli se sitten torilla, ravintolassa, verkossa, käyttiksessä tai pelissä. Olisihan se mielenkiintoinen tori jos sinne sallittaisiin vain yhden firman koju.

    Ihan yleinen käytäntö TABLET puolella. Apple tekee ihan samaa ja sen markkinaosuus on "hieman" eri luokkaa. Nyt ei todellakaan ole kyse PC-käyttiksestä.

    Asus P8P67, i5 2500-K, Scythe Ninja 3, HD 6850, Fractal Design R3, Seasonic S12 II-520W, Logitech diNovo keyboard + g500 mouse.

    20.5.2012 08:01 #8

  • Lumikki

    Hieman rajatapaus. Ei tablet käyttis ole kyllä sama kuin Windows. Mutta tavallan kyse on saman valmistajan samasta käyttöjärjestälmästä eli laitteeseen. Joten seurailkoot vain, vaikka tuskin tuosta nyt mitään ongelmaa tulee.

    PS: Korjatkaa myös tämän sivuston sisäänkirjautuminen, siinä on jotain outoja sidoksia tai ylimääräistä tekniikkaa. Koska sen kirjautumisen klikkaaminen ei tee mitään.

    20.5.2012 22:59 #9

  • Boss93

    "Microsoft perustelee rajoituksia tietoturvasyillä." Harmi vain, että Firefox ja Chrome ovat turvallisempia kuin ie...

    Intel Pentium E5500 @4,1GHz /Scythe Katana III /MSI P45-C51 /Asus ENGT430 /Asus PCE-N15 /XFX 450W Core Edition 80+ Bronze /Seagate Barracuda 7200.10 250Gb + Seagate Momentus 5400.6 500Gb /Bitfenix Outlaw /Samsung 940BF /Samsung Bluray Combo SATA 12X /Razer Lycosa /Creative Fatality & Creative Desktop theater 5.1 DTT2500 Digital /Razer Naga /Win7 Ultimate 64.

    22.5.2012 20:54 #10

  • robsku

    Se, että apple toimii samalla tavalla ei ole mikään peruste millekään muulle kuin että applenkin malli on typerä ja väärin (lain tulkinnan jätän ammattilaisille, vääryys on oma mielipiteeni).
    Toivon toki että laki tulkitaan heijastamaan omaa kantaani - kukapa ei toivoisi. Ymmärrän ihmisiä jotka puolustavat MS:ää, mutta sitä en ymmärrä miten joku tosissaan pitää tätä MS linjausta hyvänä asiana, ja uskonkin että johtuu vain omituisesta tarpeesta nähdä kaikki mitä MS tekee hyvänä ja oikeana koska jotkut muut eivät niin näe - haistakaa sitä kahvia ja lopettakaa puolustelu asioissa joissa ei mitään puolusteltavaa ole :p

    Peace & Love,
    Sir Robin * http://salamanteri.dyndns.org/wordpress/ - HackNBlog

    10.6.2012 12:19 #11

  • jartar

    Originally posted by robsku: Se, että apple toimii samalla tavalla ei ole mikään peruste millekään muulle kuin että applenkin malli on typerä ja väärin (lain tulkinnan jätän ammattilaisille, vääryys on oma mielipiteeni).
    Toivon toki että laki tulkitaan heijastamaan omaa kantaani - kukapa ei toivoisi. Ymmärrän ihmisiä jotka puolustavat MS:ää, mutta sitä en ymmärrä miten joku tosissaan pitää tätä MS linjausta hyvänä asiana, ja uskonkin että johtuu vain omituisesta tarpeesta nähdä kaikki mitä MS tekee hyvänä ja oikeana koska jotkut muut eivät niin näe - haistakaa sitä kahvia ja lopettakaa puolustelu asioissa joissa ei mitään puolusteltavaa ole :p

    Eli haluat että 0% käyttäjäkunnan ja julkaisemattomaan Windows RT käyttöjärjestelmään sovelletaan määräävän markkina-aseman lakeja. Perustelut tuntuivat olevan sitä luokkaa, että sinä haluat niin ja Microsoft on automaattisesti paha. Sillä ei ole mitään merkitystä että mikä on oikein. Haluat että Microsoftiin sovelletaan monopoli lakeja tablet puolella vaikka se ei pääse edes kolmen suurimman joukkoon.

    Apple oli esimerkkinä koska se on tablet markkinoiden ykkönen. Miksi sitä ei vedetty oikeuteen monopolin perusteella ja mikset sinä halua sitä oikeuteen? Eihän tässä ole mitään järkeä...

    Eikä tässä asiassa ole kyse mistään MS linjauksesta vaan yleisestä käytännöstä tablet puolella. Tablet käyttö on rajoitetumpaa ja tarkemmin kontrolloitua. Jos tämä ei miellytä niin aina voi ostaa PC:een. Tablet ei ole PC!

    Asus P8P67, i5 2500-K, Scythe Ninja 3, HD 6850, Fractal Design R3, Seasonic S12 II-520W, Logitech diNovo keyboard + g500 mouse.
    Amilo Pa 3515 "tuunattu" Akasa 455, alivoltitus, Windows 7, OCZ Agility 3.

    10.6.2012 17:08 #12

  • robsku

    Originally posted by jartar: Originally posted by robsku: Se, että apple toimii samalla tavalla ei ole mikään peruste millekään muulle kuin että applenkin malli on typerä ja väärin (lain tulkinnan jätän ammattilaisille, vääryys on oma mielipiteeni).
    Toivon toki että laki tulkitaan heijastamaan omaa kantaani - kukapa ei toivoisi. Ymmärrän ihmisiä jotka puolustavat MS:ää, mutta sitä en ymmärrä miten joku tosissaan pitää tätä MS linjausta hyvänä asiana, ja uskonkin että johtuu vain omituisesta tarpeesta nähdä kaikki mitä MS tekee hyvänä ja oikeana koska jotkut muut eivät niin näe - haistakaa sitä kahvia ja lopettakaa puolustelu asioissa joissa ei mitään puolusteltavaa ole :p

    Eli haluat että 0% käyttäjäkunnan ja julkaisemattomaan Windows RT käyttöjärjestelmään sovelletaan määräävän markkina-aseman lakeja. Perustelut tuntuivat olevan sitä luokkaa, että sinä haluat niin ja Microsoft on automaattisesti paha. Sillä ei ole mitään merkitystä että mikä on oikein. Haluat että Microsoftiin sovelletaan monopoli lakeja tablet puolella vaikka se ei pääse edes kolmen suurimman joukkoon.
    Jotain vaikeuksia lauseen kanssa: "lain tulkinnan jätän ammattilaisille, vääryys on oma mielipiteeni" ?

    Quote:Apple oli esimerkkinä koska se on tablet markkinoiden ykkönen. Miksi sitä ei vedetty oikeuteen monopolin perusteella ja mikset sinä halua sitä oikeuteen? Eihän tässä ole mitään järkeä... Kuka taas on muka sanonut etten halua? En ole sanonut laista kuin sen selviön että minun mieleen olisi jos laki heijastelisi omaa mielipidettäni.
    Mikä yleispuolustus nykyään on MS:ää kritisoidessa väittää, ilman tietoa toisen mielipiteestä sen suhteen, että "ai, mutta apple saa sitä ja tätä vai?" - ja samoin applea kritisoidessa että "ai, mutta mikkisofta saa tehdä vai?"? Koitappa pohjata vähän enemmän vastauksesta siihen mitä itseasiassa olen sanonut ja lopeta, pliis, olettamasta mielipiteitäni tietynlaisiksi.

    Quote:Eikä tässä asiassa ole kyse mistään MS linjauksesta vaan yleisestä käytännöstä tablet puolella. Tablet käyttö on rajoitetumpaa ja tarkemmin kontrolloitua. Jos tämä ei miellytä niin aina voi ostaa PC:een. Tablet ei ole PC! Ja minä en pidä tästä minkään tablettien kohdalla, tuliko ymmärretyksi?

    Peace & Love,
    Sir Robin * http://salamanteri.dyndns.org/wordpress/ - HackNBlog

    26.7.2012 15:55 #13

© 2026 AfterDawn Oy

Hosted by
Powered by UpCloud