Japanissa on syntymässä uusi PC-jätti

Japanissa on syntymässä uusi PC-jätti
Sony myi tietokoneliiketoimintansa vuonna 2014 japanilaiselle sijoitusyhtiölle Japan Industrial Partnersille. Vaio-tietokoneiden myynti on tästä eteenpäin jatkunut Vaio-nimisen yrityksen alaisuudessa. Japanin tietokonemarkkina on koko maailman tavoin parhaillaan käymistilassa, minkä vuoksi isojen japanilaismerkkien odotetaan yhdistyvän lähiaikoina.

Bloombergin tietojen mukaan Vaio suunnittelisi yhdistymistä Toshiban ja Fujitsun PC-liikentoimintojen kanssa. Ajatuksena on luoda aiempaa vahvempi kilpailija Japanin markkinoita hallitsevalle Lenovo NECille. Yhteenliittymä keskittyisi puhtaasti kotimaan markkinoihin eli sen tuotteita ei nähtäisi juurikaan Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa.




Tietokoneiden myynti on ollut maailmanlaajuisesti laskussa jo muutaman vuoden ja saman trendin uskotaan jatkuvan tänäkin vuonna. IDC:n mukaan vuosittainen tietokonekauppa jäi viime vuonna alle 300 miljoonaan kappaleeseen. Kappalemääräisesti näin alhaisella tasolla ei olla oltu vuoden 2008 jälkeen. Markkinoiden pienentyessä kaikille merkeille ei löydy enää tilaa markkinoilta, mihin yritysostot ja yhteenliittymät on luonteva ratkaistu.

Kirjoittaja: Manu Pitkänen @ 17. helmikuuta, 2016 9:55
Tägit
Windows Fujitsu Sony Vaio Toshiba Windows 10 VAIO Corporation VAIO
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen

© 2024 AfterDawn Oy

Hosted by
Powered by UpCloud