Chromebookit tukevat tästä lähtien Android-sovelluksia

Chromebookit tukevat tästä lähtien Android-sovelluksia
Google on vahvistanut, että kaikki tulevat Chromebook-mallit tulevat tukemaan Play Kauppaa ja siten Android-sovelluksia. Aiemmin julkaistujen ja nyt kaupoissa olevien Chromebookien kanssa saa nimittäin olla tarkkana, että löytyykö ominaisuutta vai ei.

Monesti tämä voi tarkoittaa lisäkustannusta, koska taetta Android-sovellustuesta ei ole, mutta vuoden 2017 malleissa ongelmaa ei ole. Google on julkaissut tiedon Chromium-projektisivulla, josta löytyy lista ominaisuutta tukevista laitteista.




Ennen tätä vuotta Android-sovelluksia ovat tukeneet Asus Chromebook Flip, Acer Chromebook R11 / C738T sekä Google Chromebook Pixel (2015). Lisäksi sivustolla on lista Chromebookeista, jotka on julkaistu ennen tätä vuotta, mutta saavat tuen pian (ml. kuvan HP Chromebook 13). Valitettavasti sivustolla ei kerrota tarkemmin milloin päivitys on tulossa.

Chromebookien suosio on kasvanut samalla, kun tietokoneiden myyntiluvut ovat tippuneet. Edullisten ja hyvin mobiilien kannettavien myyntiluvut ovat viime vuonna ohittaneet myös MacBookien määrän.

Kirjoittaja: Matti Robinson @ 23. tammikuuta, 2017 18:24
Tägit
Google Google Play Store Chromebook mobiilisovellukset
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen

© 2024 AfterDawn Oy

Hosted by
Powered by UpCloud