Intel hehkuttaa – Kehittää mullistavaa suoritinta

Intel hehkuttaa – Kehittää mullistavaa suoritinta
PC-suorittimissa kilpailutilanne oli pitkään jämähtänyt, mutta tänä keväänä siihen saatiin uutta virtaa kun AMD esitteli Ryzen-prosessorinsa. Intelillä alkaa taas olla syitä panostaa suorittimiensa tuotekehitykseen aiempaa tarmokkaammin.

Näin on ehkä myös käynytkin, sillä Intel rekryää Hillsboron yksikköönsä tuotekehitysinsinööriä, joka olisi mukana suunnittelemassa piirijätin seuraavan sukupolven suoritinydintä. Työpaikkailmoituksessa tulevaa ydintä hehkutetaan tietysti mullistavaksi, joka luo pohjan tietotekniikan kehitykselle seuraavaksi vuosikymmeneksi.




Hehkutus kuuluu asiaan, sillä miten muutenkaan alan parhaimpia insinöörejä saataisiin kiinnostumaan työpaikasta. Toisaalta hakemuksissa on turha myöskään luvata liikaa mikäli ei pysty antamaan sanoille katetta. Uusista kunnianhimoisista työntekijöistä tulee tällöin helposti entisiä työntekijöitä.

Ilmoituksesta voi kuitenkin lukea rivien välistä, että kyseessä ei ole Core-arkkitehtuurin uusi versiointi, vaan ilmeisesti täysin uudenlaisesta suoritinytimestä. Intel viittaa kehitteillä olevaan ytimeen next-generation core -termillä (eli core on kirjoitettu pienellä). Uuden arkkitehtuurin kehittäminen ei tapahdu hetkessä, vaan vielä voi kulua helposti vuosia aikaa ennen kuin tuotekehitys on saatu valmiiksi.

Kirjoittaja: Manu Pitkänen @ 5. heinäkuuta, 2017 9:37
Tägit
prosessori Intel 10 nm 7 nm Kaby Lake
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen

© 2024 AfterDawn Oy

Hosted by
Powered by UpCloud