Googlen vaihtoehtoinen käyttöjärjestelmä Fuchsia kehittäjäversiona Pixelbookille

Googlen vaihtoehtoinen käyttöjärjestelmä Fuchsia kehittäjäversiona Pixelbookille
Googlen supersuosittu Android-käyttöjärjestelmä on jo yli 10 vuotta vanha ja onnistunut taipaleensa varrella keräämään miljardeja käyttäjiä. Hakuyhtiönä tunnetuksi tullut yhtiö kuitenkin ymmärtää hyvin myös Androidin rajoitukset.

Niinpä Androidin ohella viime vuodet yhä suositummaksi on noussut Chrome OS -käyttöjärjestelmä, joka soveltuu paremmin suuremmille laitteille, eritoten kannettaville tietokoneille. Tämän lisäksi Google kuitenkin kehittää myös kolmatta käyttöjärjestelmää, josta on paljastunut ensimmäisiä tietoja jo puolitoista vuotta sitten.




Viime vuoden puolella Fuchsia-nimellä tunnetusta käyttöjärjestelmästä oli ensi kertaa esitteillä jo joitain esiasteen kuvia. Nyt käyttöjärjestelmä on jo edennyt vaiheeseen, jossa siitä on julkaistu ensimmäinen kehittäjäversio, kertoo Chrome Unboxed.

Fuchsia on avoimeen lähdekoodiin perustuva käyttöjärjestelmä, joka on rakennettu alusta alkaen Googlen toimesta, eikä se käytä Linuxia pohjanaan, kuten Android. Sen mikrokerneli Zircon (tunnettiin aiemmin nimellä Magenta) on Googlen omaa käsialaa.

Google pitää käyttöjärjestelmää edelleen, ainakin virallisesti, kokeiluluontoisena projektina. Sen kehittäjäversio on tarkoitettu erityisesti Googlen Pixelbook -kannettavalle, mutta aiemmin kuvissa on esiintynyt älypuhelimille tarkoitettu versio. Niinpä käyttöjärjestelmän voikin olettaa tähtäävän varsin skaalautuvaan käyttöliittymään.

Luonnollisesti tässäkään vaiheessa Fuchsiasta ei ole vielä korvaamaan Androidia tai Chrome OS -käyttöjärjestelmää, mutta selkeästi Google edelleen kehittää vaihtoehtoista järjestelmää olipa kyseessä kuinka kokeellinen projekti tahansa.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan milloin yhtiö tarjoaa kehittäjäversiota myös Android-puhelimille.



Kirjoittaja: Matti Robinson @ 3. tammikuuta, 2018 10:06
Tägit
Fuchsia Google Android ChromeOS
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen

© 2024 AfterDawn Oy

Hosted by
Powered by UpCloud