Jimm's PC-store luopuu kivijalkamyymälöistä Helsingissä ja Tampereella

Jimm's PC-store luopuu kivijalkamyymälöistä Helsingissä ja Tampereella
Suomalainen ATK-tarvikkeita ja viihde-elektroniikkaa myyvä Jimm's PC-store aikoo lopettaa Helsingin ja Tampereen myymälänsä ja siirtyä palvelemaan asiakkaitaan entistä enemmän verkkokaupan kautta. Jimm's kuitenkin säilyttää yhtiön Turussa sijaitsevan myymälän.

Yhtiön mukaan kalliiden kivijalkamyymälöiden lopettamisesta vapautuvat resurssit käytetään parantamaan yhä kasvavan verkkomyynnin palveluita. Liikkeiden sulkeminen ei aiheuta irtisanomisia.




Jimm'siltä arvioidaan, että ATK-kauppa on yleisti ylittänyt pisteen, jossa fyysiset myymälät eivät enää pärjää palvelutasossaan verkkokaupoille. Jimms'in mukaan verkkokauppa pesee kivijalkamyymälöiden pakosti pienet varastot lyhyemmillä toimitusajoilla ja paremmalla valikoimalla. Lisäksi asiakkaat ovat tottuneet asioimaan puhelimen ja sähköpostin välityksellä.

Tulevaisuudessa Jimm's kertoo keskittyvänsä parantamaan asiakaspalveluaan niinä aikoina, kun asiakkaat sitä tarvitsevat. Yhtiön tiedotteen mukaan suosituimmat ajat verkko-ostoksille ovat iltaisin ja sunnuntaisin, jolloin suuri osa asiakaspalveluista ei ole tavoitettavissa.

Edit: Lisätty tarkennus Turun myymälän säilymisestä

Kirjoittaja: Teemu Laitila @ 6. kesäkuuta, 2011 14:55
Tägit
Jimm's PC
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen
  • 6 kommenttia
  • Jsusi

    Quote:Jimms'in mukaan verkkokauppa pesee kivijalkamyymälöiden pakosti pienet varastot lyhyemmillä toimitusajoilla ja paremmalla valikoimalla. Paitti sillonku tavarat tekee mieli heti, kuten ainakin omalla kohdallani meleko usein tapahtuu. Tai jos haluaisi hyödyntää myös myyjien ammattitaitoa asiassa, kuten oli helppoa Tampereella Coolputerin kanssa. Sittemmin Jimm's osti Coolputerin toiminnan ja nyt meinataan pistää kivijalka kiinni.

    Vittuku hianoa.

    6.6.2011 15:29 #1

  • Bodomed

    Originally posted by Jsusi: Quote:Jimms'in mukaan verkkokauppa pesee kivijalkamyymälöiden pakosti pienet varastot lyhyemmillä toimitusajoilla ja paremmalla valikoimalla. Paitti sillonku tavarat tekee mieli heti, kuten ainakin omalla kohdallani meleko usein tapahtuu. Tai jos haluaisi hyödyntää myös myyjien ammattitaitoa asiassa, kuten oli helppoa Tampereella Coolputerin kanssa. Sittemmin Jimm's osti Coolputerin toiminnan ja nyt meinataan pistää kivijalka kiinni.

    Vittuku hianoa.
    Mutta juurihan tuossa uutisessa sanottiin, että sitten siirtyy enemmän aikaa puhelin tukeeen. sekä jää aikaa sähköposti neuvontaan.

    Itse ainakin olen mielissäni siitä että, postitus aika pienenee. Sekä varasto laajenee kunnolla.

    Asus M487TD/USB|Elixir 4gb 1333mhz DDR3|Colorful GTS450 1gb DDR5|Samsung spinpoint F3 500gb|Razer Arctosa| Logitech MX518

    6.6.2011 15:50 #2

  • sidrend

    Hieno juttu, varsinkin jimmyn tapauksessa nuo myymälät olivat turhia. Kyseessä olivat kuitenkin niin pienet liikkeet, joista mitään ei tuntunut löytyvän koskaan. Jos mielii tavaroita heti, parempi paikka on mennä verkkikseen ;) Eihän sieltäkään kaikkea löydy, mutta valikoima on suurempi myymälöissä.

    1.Kone: FD Define R3 / Asus M4A87TD/USB3 / AMD Phenom II X4 B55 (Ninja 3) / Kingston 2x2gb / GTX460 1gb / CM 750w / 2x Samsung F3 1TB
    3DMark: 06: n.17000, n.20000 kellotettuna / Vantage: n. 16000 / 11: n. 3600
    Cinebench: 4.66 / 45.77 (4,0ghz + näyttis 879mhz)

    6.6.2011 16:01 #3

  • erkki69

    Onneks verkkokauppa.com säilyttää myymälänsä niin jotain romua saa heti.

    6.6.2011 16:43 #4

  • ArttuH5N1

    Vähän tuntuu siltä, että verkkokauppa.com puskee markkinoilta kaikki muut toimijat.

    6.6.2011 21:04 #5

  • Hardy_8

    Verkkis taitaa olla iso tekijä Pirkanmaalla?

    Juuri luin jostain että Jimms'sillä oli isot tappiot viime vuodesta ja toimitukset takkuaa. Mahtaako Helsingin myymälän alasajo olla kovin järkevää?

    Itse ainakin asioin aikaajoin siellä, luulempa että käännyn verkkokaupan puoleen jatkossa.

    7.6.2011 17:15 #6

© 2025 AfterDawn Oy

Hosted by
Powered by UpCloud