Tulevaisuudessa iPadeissä ja Maceissä voi olla sama suoritin

Tulevaisuudessa iPadeissä ja Maceissä voi olla sama suoritin
Bloombergin tietojen mukaan Apple on koonnut joukon insinöörejä tutkimaan minkäläiset edellytykset Mac-koneissa on siirtyä Intelin valmistamista suorittimista ARM-pohjaisiin piireihin. Apple on käyttänyt x86-pohjaisia suorittimia OS X -koneissa vuodesta 2005 lähtien.

Uutistoimiston mukaan muutos ei tule tapahtumaan vuodessa tai kahdessa, vaan kyse on pitkänaikavälin strategiasta. Analyytikkopiireissä siirtym nähdään jopa välttämättömänä, sillä jo nyt iPadin suoritin on erittäin tehokas ja kuluttaa selvästi vähemmän virtaa kuin Intelin mallit. Huhujen perusteella ei olisi lainkaan mahdoton ajatus, että jonakin päivänä iPadissä ja MacBook Airissä olisi samat sirut.




ARM-arkkitehtuuriin kehittymisen uskotaan johtavan tulevina vuosina tilanteeseen, jossa ne yltävät Intelin suorittimien rinnalle. ARM-pohjaisen OS X -tietokoneen tekemisessä olisi näin ollen paljonkin järkeä. Lisäksi OS X:n kehityksessä on ollut havaittavissa trendi, jossa Macien ja iOS-laitteiden yhtenevyyttä lisätään tai ne saavat jopa samoja ominaisuuksia.

Applen päätökset erottaa iOS-pomo Scott Forstall, nimittää Jony Ive Human Interface -ryhmän johtajaksi ja nimittää Bob Mansfield Technologies-tiimin johtajaksi saattavat liittyä tavalla tai toisella OS X:n ja iOS:n yhtenäistymiseen. Mansfieldillä on nyt entistä paremmat edellytykset vaikuttaa iOS:n kehitykseen ja Ivekin pääsee kehittämään molempien käyttöjärjestelmien käyttöliittymiä.

Wall Street Journal kysyi tämän vuoden helmikuussa Tim Cookilta, että kehittääkö Apple ARM-pohjaista Mac-tietokonetta. Cookin mukaan Apple tutkii jatkuvasti kaikkea.

Kirjoittaja: Manu Pitkänen @ 6. marraskuuta, 2012 18:45
Tägit
Apple Macbook Apple Apple Macbook Pro Apple iMac ARM Apple TV Apple Mac mini Apple Mac Pro Apple MacBook Air
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen
  • 2 kommenttia
  • Raattis

    Siitä vaan, mutta kysykää toki ensin AMD:ltä, onko helppo kilpailla Intelin kanssa työpöytäprosessoreissa.

    Onnea matkaan.

    7.11.2012 13:46 #1

  • hannibal_pjv

    No eihän niiden tartte kilpailla Intelin kanssa jos Maccejä saa jatkossa vain 64 bittisellä Custom ARM prossalla... Jos ja kun Apple on ainoa firma, joka tekee prossaa, niin kukaan ei voi tehdä Apple kloonia, kun eivät saa noita kustom prossia. Intelin prossista löytyy varmasti enemmän tehoa, mutta normaali Apple käyttäjä ei välttämättä tarvitse sitä tehoa kovinkaan paljon ja ostaa silti laitteita. Professionaalikäyttäjille ängetään vain sitten vaikkapa 4-8 kustomoitua ARM pohjaista prosessoria, niin luultavasti sitten pyörii jo videoeditointisoftatkin, varsinkin jos ja kun ne on optimoitu juuri kyseiselle kokoonpanolle!
    Eli ei tuo kovinkaan mahdotonta ole Applen suljetuilla markkinoilla!
    Saavat tehtyä Airbookeista vielä ohuempia ja vielä pidempään akulla pyöriviä...

    7.11.2012 19:56 #2

© 2024 AfterDawn Oy

Hosted by
Powered by UpCloud