Uusi sovellus lupaa vanhat Windows-pelit Androidille

Uusi sovellus lupaa vanhat Windows-pelit Androidille
Älypuhelimiin ja tabletteihin mahdutetaan aina vain tehokkaampia ja tehokkaampia prosessoreita, mikä herättää aina uusien julkaisujen yhteydessä kysymyksiä niiden hyödyistä. Tekniikan alalla on ollut perinteenä, että kunhan tehoa ja nopeutta löytyy, myös käyttötarkoitus keksitään ennen pitkää.

Yksi hyvä käyttökohde uusimmille jo pian 2 GHz:n taajuudella toimiville neliydinprosessoreille voisi olla vanhojen Windows-pelien pyörittäminen esimerkiksi Android-tabletissa. Retropelaaminen onkin sopiva vaihtoehto, sillä nykypäivän tableteista alkaa jo löytyä enemmän tehoa kuin 90-luvulla käytetyistä työpöytäkoneista.




Pelejä Android-laitteille yrittää tuoda uusi, vielä kehityksen alla oleva Winulator-niminen sovellus. Sovelluksesta on julkaistu vasta esittelyvideo, mutta videon perusteella ainakin Caeasar III vaikuttaisi pyörivän sujuvasti. Kehittäjän mukaan pelin varsinaiset äänet eivät vielä toimi.



Winulator ei ole varsinainen emulaattori eikä se kuluta mobiililaitteiden rajallista laskentatehoa tosiaikaiseen x86-koodin emulointiin. Sovellukseen tuotaville peleille on kehitetty erillinen tietokoneella toimiva apuohjelma, joka muuttaa pelitiedostojen Intel-pohjaiset sovellukset ARM-alustoilla toimiviksi.

Kehittäjä lupaa sovelluksen saapuvan Googlen Play-kauppaan myöhemmin sekä ilmaisena että maksullisena versiona.

Kirjoittaja: Teemu Laitila @ 29. marraskuuta, 2012 14:56
Tägit
Windows Android
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen
  • 3 kommenttia
  • MursuMafia72

    Quote: Retropelaaminen onkin sopiva vaihtoehto, sillä nykypäivän tableteista alkaa jo löytyä enemmän tehoa kuin 90-luvulla käytetyistä työpöytäkoneista.
    Kyllä ainakin oma ipadi pyörii nopeammin, kuin 2007 ostettu premiun PC.

    29.11.2012 19:20 #1

  • jartar

    Originally posted by MursuMafia72:
    Kyllä ainakin oma ipadi pyörii nopeammin, kuin 2007 ostettu premiun PC.

    Ja mun 2003 vuosimallin Nokia 3100 pyörii nopeammin kuin sun ipadi. Selvää kuitenkin on, että tällaiset vertailut eivät kerro mitään laitteiden laskentatehosta...


    Asus P8P67, i5 2500-K @ 3,6Ghz, Scythe Ninja 3, HD 6850, Fractal Design R3, Seasonic S12 II-520W, PNY SSD, Logitech diNovo keyboard + g500 mouse.
    Amilo Pa 3515 "tuunattu" Akasa 455, alivoltitus, Windows 7, OCZ Agility 3.

    30.11.2012 02:01 #2

  • Anestic

    Originally posted by jartar: Originally posted by MursuMafia72:
    Kyllä ainakin oma ipadi pyörii nopeammin, kuin 2007 ostettu premiun PC.

    Ja mun 2003 vuosimallin Nokia 3100 pyörii nopeammin kuin sun ipadi. Selvää kuitenkin on, että tällaiset vertailut eivät kerro mitään laitteiden laskentatehosta...

    :D Niinpä. Vois tulla pikku ylläri nykymainonnan uhreille, kun laitettas esim. Premiere rendaamaan "neliydin2ghzsuperarm"-prosessorille... Tosin HD-videon toisto on ollut yllätys näillä mobiiliprossuilla! Ei toivoakaan windowsinpuolella yhden ytimen koneilla...

    30.11.2012 10:45 #3

© 2025 AfterDawn Oy

Hosted by
Powered by UpCloud