Microsoft esitteli tulevaisuuden taittuvan tabletin: Tällainen on Surface Neo

Microsoft esitteli tulevaisuuden taittuvan tabletin: Tällainen on Surface Neo
Microsoftin tämänpäiväisen julkistustilaisuuden anti oli suurimman osan ajasta erittäin odotettua. Lopulta yhtiö onnistui kuitenkin yllättämään monet. Suurin yllätys oli älypuhelinmarkkinoille palaaminen ensi vuonna uudella Surface Duo -puhelimella, mutta yhtiö esitteli myös sisarlaitteen Duo:lle.

Surface Neo on ulkoisesti totisesti kuin suurempi versio Surface Neo:sta. Kyseessä on kahdella näytöllä varustettu tabletti, joka tarjoaa kuitenkin Windows-käyttöjärjestelmän Duo:n Androidin sijaan.




Neo on vain 5,6 millimetriä paksu avattuna ja sisältää yhtiön mukaan ohuimmat LCD-näytöt maailmassa. Näyttöjen välisssä on 360 asteen sarana, joka mahdollistaa puhelimen avaamis/sulkemis molempiin suuntiin.

Avattuna näyttöpinta-alaa on yhteensä 13.1 tuuman verran ja koostuu kahdesta noin 9 tuuman näytöstä. Välissä on 8,9 millimetrin sauma, joten kyse ei ole taittuvasta näytöstä. Yhtiön mukaan käyttöjärjestelmä on Windows 10:stä muokattu Windows 10 X -versio, joka on suunniteltu erityisesti kaksinäyttöisille laitteille.

Windows 10 X pyörittää edelleen kaikkia tuttuja Windows-sovelluksia, mutta sen käyttöliittymä on hieman paremmin soveltuva kaksinäyttöisille (mobiili)laitteille.

Yhtiö julkaisee myös langattoman näppäimistön, jota voi käyttää täysin erillään tai osaksi näytön päällä.

Suoritin on Intelin Lakefield-koodinimellä tunnettu mobiilipiiri.

Juuri muuta tässä vaiheessa laitteesta ei valitettavasti paljastettu, sillä julkaisuun on vielä kovasti aikaa. Duo:n tavoin Surface Neo julkaistaan vasta ensi vuoden joulusensongin aikana.





Kirjoittaja: Matti Robinson @ 2. lokakuuta, 2019 19:33
Tägit
Windows 10 Microsoft Surface Neo
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen

© 2024 AfterDawn Oy

Hosted by
Powered by UpCloud