Steamissä pelattiin yli 20 miljardin tunnin edestä vuoden 2019 aikana

Steamissä pelattiin yli 20 miljardin tunnin edestä vuoden 2019 aikana
Valve on laittanut vuoden 2019 kohokohdat pakettiin paljastamalla mielenkiintoisia tilastoja Steam-palvelun osalta.

Steamissä on lähes 95 miljoonaa aktiivista käyttäjää joka kuukausi. Steam jatkaa kasvuaan, sillä vastaava luku vuoden 2018 aikana oli 90 miljoonaa käyttäjää. Kasvaneen käyttäjäkunnan myötä myös pelinkehittäjien tulot kasvoivat. Varsinkin vuoden loppu oli Steamille voittoista juhlaa, sillä vuoden viimeinen alennuskampanja oli kaikkien aikojen tuottoisin.




Mielenkiintoisin tilasto on kuitenkin pelattujen pelien määrä tunteita, sillä Steam-palvelussa pelattiin yli 20 miljardin tunnin edestä vuoden 2019 aikana. Tarkka lukema on 20 789 726 718 tuntia.

Kasvua lisäsi suuri muutos Steamin pelikirjaston näkymään, joka auttaa pelaajia pysymään paremmin perillä pelien uudistuksista ja tapahtumista. Pelikirjaston näkymän muutos lisäsi huomattavasti myös arvostelujen määrää, sillä ennen uudistusta pelaajat kirjottivat 17 000 arvostelua päivän aikana ja uudistuksen jälkeen lukema on 70 000.

Pelitunteja lisäsivät myös mahdollisuus pelata Steam-pelejä puhelimella Steam Link -sovelluksen välityksellä sekä SteamVR.

Koko katsauksen voi lukea tästä.

Lue myös:


Kirjoittaja: Janne Yli-Korhonen @ 6. helmikuuta, 2020 18:26
Tägit
pilvipelaaminen pelaaminen PC-pelaaminen SteamVR Steam
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen

© 2024 AfterDawn Oy

Hosted by
Powered by UpCloud