Windows 10:n käyttö on kasvanut hurjasti – Oletko itse huomannut saman?

Windows 10:n käyttö on kasvanut hurjasti – Oletko itse huomannut saman?
Ihmiset ympäri maailmaa ovat innostuneet uudelleen Windows-tietokoneista näin koronapandemian aikaan. Microsoftin tilastojen mukaan Windows 10:n parissa vietetty aika on kasvanut tänä keväänä jopa 75 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden.

Selviä syitä kasvulle ei kerrottu Microsoftin blogissa, mutta kenties Windows 10:n parissa on helppo jatkaa etätöiden välissä ja niiden jälkeen. Aiemmin kotona on ehkä turvauduttu hanakammin mobiililaiteisiin.



Windowsin ja Microsoftin laitteistokehityksen johtaja Panos Panay onkin nyt päättänyt ohjata yhtiön strategiaa hieman uusille urille. Viime syksynä Microsoft esitteli näyttävästi uusia kahdella näytöllä varustettuja laitteita sekä näille laitteille räätälöityä Windows 10X -käyttöjärjestelmää. Nyt Microsoft aikoo priorisoida Windows 10X:n kehitystä tavanomaisille läppäreille. Kenties perusliiketoimintaa koetellaan koronaviruksen takia nyt sen verran rajusti, että resursseja uusiin kokeiluihin ei nyt ole eikä niitä ole nyt järkevä tehdäkään.

Kirjoittaja: Manu Pitkänen @ 5. toukokuuta, 2020 6:02
Tägit
Microsoft Windows 10
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen

© 2020 AfterDawn Oy

Hosted by
Powered by UpCloud