NVIDIA perui kaksi RTX 30 -sarjan näytönohjainmallia

NVIDIA perui kaksi RTX 30 -sarjan näytönohjainmallia
NVIDIAn syyskuun alussa julkistamat RTX 30-sarjan näytönohjaimet ovat olleet hurjassa suosiossa, vaikka näytönohjaimet ovatkin selkeästi korkeamman hintaluokan tuotteita ja julkistuksesta on kulunut vain pieni hetki.

Ohjaimet ovat kuitenkin kärsineet pahoista toimitusvaikeuksista ja etenkin näytönohjaimista keskimmäisen, RTX 3080 käyttämä muistityyppi, GDDR6X, on kiven alla. GDDR6X -muistia valmistaa tällä hetkellä ainoastaan Micron, jolla on vaikeuksia vastata kysyntään.




NVIDIA onkin kertonut, että yhtiö arvelee uusien ohjainten toimitusvaikeuksien jatkuvan ainakin vuoden 2021 alkuun saakka.

Yhtiö on nyt perunut kahden jo aiemmin luvatun version lanseerauksen (ainakin toistaiseksi) kokonaan, jotta edes nykyisille malleille riittää tuotantokapasiteettia. Sekä 20 gigatavun muistilla varustettu RTX 3080 että 16 gigatavun muistilla varustettu RTX 3070 siirretään hamaan tulevaisuuteen ja yhtiö keskittyy nykyisiin malleihin, kunnes toimitusvaikeudet on saatu selätettyä.

Edullisimman syyskuussa julkaistuista korteista, RTX 3070, myyntiintulo on viivästynyt jo aiemmin ja kortti tulee myyntiin vasta ensi viikolla, tarkemmin sanottuna 29.10.2020.

Kirjoittaja: Petteri Pyyny @ 23. lokakuuta, 2020 11:22
Tägit
näytönohjain NVIDIA GeForce RTX 3080 NVIDIA GeForce RTX 3070 NVIDIA
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen

© 2024 AfterDawn Oy

Hosted by
Powered by UpCloud